Ajan kulumista hidastamaan?

Olen havahtunut siihen, että ikää on tullut. Elämä töissä jatkuu kuten ennen. Vaatimukset kovenee ja pian kaikki tekee kaikkea. Tai jos ei tee, niin johan on kumma. Aika kuluu niin, ettei perässä pysy. Laskin olleeni mukana työelämässä 38 vuotta ja risat. Mietityttää, paljonko vielä. Jos jatkan eläkeikään eli 64-vuotiaaksi, minulle jää omaa aikaa ja vapautta […]

Kuntavaalien jälkeen

Ohi on vaalirytäkkä. Ensikertalaisena ajattelin, että kun annan nimeni listoille, niin homma on sitä myöten selvä. Sitten vain odottelen kädet ristissä, jos joku sattuisi äänestämään.

Kovastipa erehdyin. Ohjeita tuli vihreitten puoluetoimistolta, Tuusulan vihreiltä ja Viitteeltä (Tieteen ja teknologian vihreät) sekä sähköpostiin että facebookin sivustoille runsaasti. Jouduin hommiin. Ensin allekirjoitin ehdokassopimuksen, maksoin ehdokasmaksun ja kiirehdin valokuvaan. Kuvaaminen tapahtui Järvenpäässä pimeän baarin yläkerrassa. Tosi ammattilaiset olivat asialla. Kaksoisleukaani oli ystävällisesti hieman tasoitettu, joten lopputulos oli tyylikäs ja huoliteltu.

Jouduin ajattelemaan tarkoin, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja mihin haluan vaikuttaa.

canvas 3
Itse muokattu vaalimainos. Ohjeistus oli kunnossa.

Totesin, että minua lähinnä ovat ympäristöasiat ja ihmisten hyvinvointi. Pidetään siis huolta kaikista heikommassa asemassa olevista kanssakulkijoista. Kaikki olemme samassa ihmisyyden veneessä. Leikkausten kohdistaminen muutenkin jo vähällä toimeentuleviin on tuntunut epäoikeudenmukaiselta.

Tuusulan vihreitten hallituksen puheenjohtaja Outi Huusko ja kaikki ryhmän jäsenet tekivät erinomaista yhteistyötä. Homma eteni. Kokoonnuimme ja suunnittelimme. Tasaiseen tahtiin tarjosimme kuntalaisille kahvia ja linssikeittoa. Osa porukasta jakoi esitteitä aamuin ja illoin. Itse en ujohkona ihmisenä kunnostautunut. Lymyilin keittokattilan takana tai syrjemmällä vihreät liivit päällä. Juttelin kyllä mielelläni pitkät tovit ihmisten kanssa kahdestaan, jos kenellä oli asiaa.

Telttailujen jälkeen tunsin oloni innostuneeksi. Minulle introvertille on näköjään terveellistä laajentaa elinpiiriä ja olla ihmisten ilmoilla – ainakin joskus.

Kävin myös Ylen vaali-illassa ja tapasin muiden kuntien ehdokkaita.

20170328_183716
Pian siirrymme studion puolelle Ylellä.

Puolueen johto on rentoa porukkaa. Vihreitten ihmisten kanssa on helppoa olla tekemisissä ja tunnelma on miellyttävä. Se tässä touhussa on kivointa. Kaikki on raikasta ja avointa, aivan jokainen saa olla oma itsensä.

Vaali-iltana katsoin yksin elokuvaa ja ajattelin, että en ole tietävinään koko ääntenlaskennasta. Hävettää, jos ei tule muuta kuin ne kaksi ääntä, minulta ja mieheltä. WhatsApp kilahteli ja vilkaisin  – 19 ennakkoääntä! Mitä? Olin ja olen edelleen niin kiitollinen. Lopputulos oli peräti 56 ääntä. Haluaisin halata kaikkia äänestäjiäni. Mikä luottamuksen osoitus, kiitos, kiitos, kiitos.

Matka ei siis loppunut tämän vaalin osalta tähän, vaan tarina jatkuu Tuusulan kunnan varavaltuutettuna. Vielä en tiedä, että kuinka ja missä muodossa. Palataan siihen myöhemmin. Vaalipuheitten pitäjäksi minusta ei edelleenkään ole, mutta käytännön asioihin perehdyn ja parhaani teen – yhteistyössä muitten kanssa, tietenkin.

Kuntavaaliehdokkaana Tuusulassa

Kuntavaalit pidetään 9.4.2017. Olen vihreitten ehdokkaana Tuusulassa.

Tilanne on minulle uusi. Elin suuremmin politiikasta välittämättä n. 50 vuotiaaksi. Suomessa asiat sujuivat kai suhteellisen mukavasti ja minulla oli muutakin tekemistä. Nyt on viimein tullut aika vaikuttaa ja ottaa vastuuta tällä elämänkokemuksella.

Äänestämistä en ole kuitenkaan koskaan jättänyt väliin ja vihreitten joukosta on aina ehdokas löytynyt. Jaamme yhteisen arvomaailman.

Aikani olen voivotellut asioita somessa ja jakanut itseäni fiksumpien kirjoituksia twitterissä. Nyt tänään sunnuntaina olen opiskelut ehdokkaana olemista ja Tuusulan asioita.

Muutin tänne Riihikallioon kesällä 2013. Ymmärsin kunnan nettisivuilta, että uudet asukkaat ovat hyvin tervetulleita Tuusulaan jatkossakin.

Mitä tiedän ympäristöstäni tällä kolmen vuoden kokemuksella? Kysyn ja vastaan itse. Naapurit ovat mukavia, monet heistä tulleet työn perässä muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle.

kevainen-ruotsinkylan-tutkimusmetsa
Kävelyllä metsässä viime keväänä.

Luonto on lähellä. Kotoani pääsen sukkelasti kävelylle Ruotsinkylän tutkimusmetsään ja pyöräilemään Tuusulanjärvelle.

Kuten moni tietää, kuuluisan järven ympärillä on asunut merkittäviä taiteilijoita. Taiteilijayhteisöön kuuluivat Juhani Aho, Venny Soldan-Brofeld, Jean Sibelius, Eero Järnefelt, Pekka Halonen ja J. H. Erkko. Jopa Aleksis Kivi kävi täällä kuolemassa.

Olen itse kotoisin Ylä-Savosta Vieremältä. Lapsuudesta muistan, kun puhuimme Juhani Ahosta. Hän asui Kyrönniemen pappilassa silloin, kun hänen isänsä Brofeldt oli Vieremän kappalaisena.

Oulussa asuessani puolestaan innostuin Pekka Halosen taiteesta. Luin kirjoja, katselin kuvia tauluista ja ajattelin, että joskus vielä käyn Halosenniemessä. Edellisessä kirjoituksessani hehkutin teille kirjamessuilta löytämääni kirjaa. Niin, Pekka Halonen oli lähtöisin myös Savosta, Lapinlahdelta.

Syksyllä 2014 ilmoittauduin Tuusulan kansalaisopiston luovan kirjoittamisen kursseille ja kirjailija-toimittaja Tom Kaliman johdolla istuimme monet maanantai-illat Erkkolassa arvioiden kirjoituksiamme. Erkkolan pirtin tunnelma on ihmeellinen. Koetan edelleen pitää saadut opit mielessä ja savolaisen jaarittelun kurissa.

Tuusulan kunnan asioista löydän paljon tietoa netistä. Tärkeistä asioista voin kysellä ystävällisiltä Tuusulan vihreiltä, jotka ottivat minut tuntemattoman lämpimästi vastaan. Ehdokkaat löytyvät täältä: http://www.tuusulanvihreat.fi/

Tähän saakka olen ollut Viitteen eli Vihreitten tieteen- ja teknologian vihreitten jäsen. Esittelyn ehdokkaista, myös minusta löytää heidän sivuilta täältä: http://www.tiedepuolue.fi/ehdokkaat/

En kirjoita erillistä politiikkablogia ennen vaaleja, enkä muutenkaan ole sen kummempi kuin ennenkään, eli ihan selväjärkinen ihminen. Saa äänestää, jos siltä tuntuu. Elämä jatkuu, joten mukavaa kevättä ja toiveikasta aikaa kaikille.

eija-brilli-2
Virallinen ehdokaskuva.

Jos joku haluaa tutustua ja kysellä jotain, niin tässä on linkkejä, joista tavoittaa:

https://www.facebook.com/eija.brilli/

https://twitter.com/EijaBrilli

Menneen maailman kirjeenvaihtoa

Kotona on hiljaista. Rentoudun nyt sunnuntaina niin hyvin, että voin taas ajatella ja kirjoittaa. Edellisestä kerrasta on aikaa.

Tositeeveen roskaohjelmien pauhussa, arjen aherruksessa ja huushollin hoidossa saan vauhdilla tuhlattua elämäni päivät. Eläkeläisen vapautta odotellessa teen edes pienen hetken sitä, mitä mieluiten teen, luen ja kirjoitan. Jos oikein on joutilasta aikaa, saatan jopa maalata.

Kävin eilen kirjamessuilla Pasilassa. Vastaan tuli aarteita. Täällä Tuusulassa viihtyi ennen vanhaan useampi taiteilija. Yksi heistä on taidemaalari Pekka Halonen. Perehdyin aikoinaan hänen elämänkertaansa ja nyt messuilta löytyi vanhojen kirjojen hyllystä Pekka Halonen sanoin ja kuvin, toimittanut Juha Ilvas. Kirjeistä paljastuu savolaisuus, jonka toinen savolainen helposti tunnistaa.

Elokuun 22. päivä 1886 äidille Lapinlahdelle kirjoitettu kirje on mainio. Pekka Halonen näki Helsingissä unkarilaisen taidemaalari Mihály Munkácsyn maalauksen Kristus Pilatuksen edessä ja hän kuvailee lyhennetysti näin: ”Mutta kuitenkin olen siitä ilossani ja rauhallisen makusena: kun on meidänkin köyhässä Suomessamme saatu, niin kuin tapaturman kautta nähdä oikeita taideteoksia. Minä myöskin olen niiden joukossa, jotka ovat nähneet. Minä en voi pienintäkään osaa sanoillani selittää sen taulun ominaisuuksista: kuitenkin koitan vähän. Taulu on kooltaan 5 syltä pit. ja 3 kork. ja sen kuvaava ”Vapahtaja Pilatuksen edessä”. Joka vähänkin on lukenut historiaa että on jälillä niistä asioista ja sitten näkee tämän taulun: niin ihan luulee olevansa siinä samassa rymäkässä, mikä sillon on tapahtunut.

Voi kuinka viheliäisen ja pimitetyn näköset ovat ne fariseukset ja sotamiehet, jotka olivat Häntä Pilatuksen tykö saattamassa. Ja kuinka Wapahtaja seisoo laupiaan näkösenä Pilatuksen edessä tuomiota odottaissaan […] Siis siitä nyt suurimmasta ilotsen kun olen saanut nähdä oikian taideteoksen.

Hyvästi

poikanne Pekka.”

Niin vain Pekka lähti Savosta kahtommaan mualimoo, ensin Helsinkiin Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskouluun ja vuonna 1890 Pariisiin, päätyen jopa Paul Gauguinin oppilaaksi. Myöhemmin matkat laajenivat myös Italian eri kaupunkeihin. Monen muuton jälkeen valmistui koti Halosenniemeen Tuusulanjärven rannalle ja perhe kasvoi.

Pekka Halonen piti oman linjansa ja närkästyi joskus helsinkiläisen taidemaailman keplotteluista. Hän kykeni kuitenkin solmimaan aitoja ystävyyssuhteita muihin maalareihin, kuten ikätoveriinsa, Akseli Gallen-Kallelaan.

img_5695Taiteilijaksi ja Pariisiin Lapinlahdelta tuohon maailman aikaan! Tämä tuntuu savolaisen pienviljelijän tytöstä aika eksoottiselta. Kun aloitin lukion Iisalmessa 1973 15-vuotiaana, eksyin linja-autoasemalta koulun mäelle kävellessäni. En ollut käynyt koskaan Helsingissä, saati sitten ulkomailla.

Miten erilaisissa maailmoissa Suomessa on eletty ja eletään vieläkin.

Toinen messuilta ostamani kirja on Kirjeitä Tove Janssonilta, toimittaneet Boel Westin ja Helen Svensson vuonna 2014. Kaikkien tuntema Tove oli helsinkiläinen ja suomenruotsalainen. Hän oli tottunut elämään taiteilijoitten kanssa syntymästään saakka.

Taideopinnot pääsivät vauhtiin Tukholmassa ja jatkuivat Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskoulussa. Ensimmäinen matka Pariisiin oli 1938 ja Italia tuli tutuksi seuraavana vuonna. Samoja reittejä kulkivat monet suomalaiset taidemaalarit. Tästä kirjasta olen lukenut vasta 63 ensimmäistä sivua, mutta varmasti mielenkiintoisia hetkiä on luvassa.

Myös minä kirjoitin ahkerasti kirjeitä ennen sähköpostin yleistymistä, nyt todella harvoin.

Kirjoittavatko tämän ajan kuvataitelijat, pitävätkö päiväkirjaa? Pelastaako nykyisin niin hyvissä ajoin tehdyt elämänkerrat heidän ajatuksensa, haaveensa ja filosofiansa jälkipolville tutkittavaksi. Millaisia ”suuria” taiteilijoita meillä on keskuudessamme, mutta emme vielä tiedä heistä. Kenen taide jää elämään?

Vaikka itse olen korvesta kotoisin, minulla oli mahdollisuus lukea ja käyttää kirjastoja tiedon lähteenä jo pienestä pitäen. Kansakoulussa oli kirjastopäivä ja myöhemmin saatoin jo ajaa polkupyörällä kirkonkylälle hakemaan luettavaa tai selailla siellä ollessani isoja kuvateoksia. Innostus lukemiseen tuli aivan itsestään, vaikkei siihen kannustettu, pikemminkin päinvastoin.

Kuinka käy tavallisen kansalaisen sivistyksen jatkossa? Minulla ei ollut nuorena aikaa eikä rahaa opiskella yliopistossa, mutta lukemalla olen saanut maailmankuvaani laajennettua. Kiitos suomalainen kirjastolaitos siitä. Toivottavasti yhteisistä olohuoneistamme pidetään kiinni myös jatkossa. Paperinen kirja on edelleen se paras kirja, vaikka muutaman ilmaisen klassikon olen ladannut e-kirjastooni.

Kirjamessuilla tuli monta vanhaa rouvaa vastaan, joku jo hieman huonosti liikkuen, mutta edelleen – silmät loistaen.

uuniNiin, aikani töissä rampattuani pääsin minäkin sitten sinne Pariisiin, Firenzeen ja Venetsiaan. Montakin kertaa. Mutta se ahkera lukeminen antoi taiteesta nauttimiseen kipinän ja pohjatiedot.

Olen lomalla, mutta…

Usva 2

Jäseniä on pakottanut melkein joka ilta. Olen saanut osakseni hyötyliikuntaa, muuta urheilua kun ei tule harrastettua. Kävelylle lähden, jos on kauppaan asiaa. Yleensä pötkötän sohvalla ja luen.

Nyt twitterit ja muut systeemit ovat jääneet vähemmälle huomiolle, kun loman aluksi saimme loistoidean. Hajotimme mökillä kammarin lattian, ideana oli ottaa vanhat lattialaudat esille, kuten sisustuslehdissä sanotaan. Ne löytyivät muovimaton, kovalevyn ja tervapaperin alta. Mies teki raskaan työn, minä annoin ohjeita ja kantelin roskia kaverina.Remontti

Lattian alta löytyneen kuivan sahajauhon lapioiminen ikkunan kautta oli lievästi ilmaistuna pölyistä puuhaa. Pohjimmaisena ennen paljasta maata rötköttivät puupölkyt kivien päällä.

Mietimme hetken tai kaksi, kuinka rakennetaan uusi rossipohja. Onneksi netti toimii ja tästä linkistä löytyy hyvät ohjeet: http://www.perinnemestari.fi/

Pari viikkoa hurahti. Onneksi uudet seinän puukuitulevyt oli jätettävä ennen asennusta lepäämään ja tasaantumaan tuleviin olosuhteisiin. Matka jatkui pohjoiseen.

Autossa mietin, että ei kai se haittaa, vaikka loma-aikaa meni. Jouduimme ”vahingossa” perehtymään käytännön kautta perinnerakentamiseen ja siinä käytettäviin materiaaleihin. Mies oppi rakentamaan rossipohjan ja keksi yrityksen ja erehdyksen kautta, kuinka parhaiten tervapaperi ja vanhanajan maali irtoaa laudoista (rälläkällä). Nyt tiedän, mistä löytyy perinteisiä tapettimalleja ja mitä tarkoittaa makulatuuripaperi.

HelikopteriMatkalla tapasimme pikaisesti ystäviä ja sukulaisia. Sain ihmetellä veljeni helikopterikameran harjoituslentoja kotitalon pihamaalla. Laskeutuminen onnistui pienen ohjelmoinnin jälkeen tyylikkäästi puutarhapöydälle.

Kaikista mukavin asia tähän mennessä oli onkiminen kotirannassa äidin kanssa. Taito on molemmilla tallella, paistinkalat saatiin.

Pohjoisimmassa lomakohteessa odotti vanhan talon pihamaalla viidakko. Päivä tuntui lyhyeltä, kun mies heilui raivaussahan kanssa ja minä työntelin ruohonleikkuria.

Nykyisessä lomakohteessamme näyttäisi  muuten olevan pienen pintaremontin tarvetta. Kuva ilmentää kuitenkin pientä kaipausta hillasuolle. Saa nähdä.

Lapissa

Opinnot päättyi – toistaiseksi

IMG_2638Viimeisen koulutehtävän laitoin Haaga-Helian Moodleen 15.5. sunnuntaina iltapäivällä. Seuraavalle viikolle varasin matkan Roomaan, opintojen päättymisen kunniaksi. Niin kävi kuin suunnittelin. Perillä Roomassa kurkistin saamaani arvosanaa. Jahas, ehkä siihen on syynsä, että minusta ei ole tullut myyjää. Ilokseni sentään hyvä 4 IMG_2669tuloksena.

Kevään aikana opin paljon henkilökohtaisesta myyntityöstä ja siihen liittyvästä prosessista. Lupaan jatkossa olla ymmärtäväisempi myyjiä ja myyntityötä kohtaan.

Jos ajattelen omaa työhistoriaani, niin oli miellyttävää olla hankitatoimistossa töissä. Tarkistimme laskuja ja pyysimme korjauksia. Nyt myyntiyrityksessä roolit ovat toisinpäin.

Muutoin oli tosi hauskaa olla nuorten opiskelijoiden kanssa samassa luokassa ja tehdä yhdessä ryhmätöitä. Innostuimme keskusteluista ja jouduin useamman kerran toteamaan, että kyllä nykyajan nuoret ovat viisaita.

Toinen kevään opiskeluaiheeni oli digitaalinen toimintaympäristö, joka on osa Journalistin työ 4 -opintojaksoa. Tämä aihe kiinnosti ja kyllä sielläkin opinnoissa pärjäilin muun porukan mukana.

Ilman tänne eksymistä olisin jäänyt paljosta paitsi. Sain kuulla Kauppalehden kehityspäällikön Pekka Nykäsen esityksen klikit vastaan laatu, mitä analytiikka tekee journalismille?  Seuraavalla kerralla opin Helsingin Sanomien kehityspäälliköltä Esa Mäkiseltä tuoretta tietoa datajournalismista.

Kun pääsimme huhtikuulle, Me Naisten verkkotoimituksen esimies ja digitaalisesta kehityksestä vastaava toimituspäällikkö Maija Koski kertoi, millaisia sisältöjä ja osaamista monimediatoimittajan työ Me Naisissa vaatii. Katselen nyt tätäkin lehteä uusin silmin.

Yleä edusti kahdella eri kerralla uutis- ja ajankohtaistoiminnan Plus-deskistä deskin esimies Juho Salminen. Hän antoi meille mielenkiintoiset aiheet, joista kirjoitimme ja saimme häneltä palautteet. Tämä oli erityisen jännittävää – kyllä siinä omaa palautetta kuunnellessa posket punoitti.

Viimeisillä tunneilla meitä ohjasi some-trendien pariin sosiaalisen median opettaja DI Maikku Sarvas. Oli antoisaa miettiä, mikä olisi oman jutun some-strategia.

Tiukan koulu- ja työpuristuksen jälkeen oli ihanaa lähteä Roomaan oppimaan italialaista huolettomuutta. Ja vielä ihanampi oli palata kotiin – lemmikit olivat valloittaneet puutarhan ja täällä on kesä!

Jatkossa käännän kelkkaani muihin aiheisiin. Nyt on saatava elämään lisää kauneutta ja säihkettä, näin olen ajatellut.

 

 

 

 

Kohtaamisia

EOS 041

Tänään on ollut aikaa ajatella. Nappasin yhden irrallisen talvilomapäivän ilman suunnitelmia. Se on paras tapa rentoutua ja kuulostella omaa olemistaan. Viikon varrella oli monia kohtaamisia. Mietin välillä väsymyksen yllättäessä, että onko tässä mitään järkeä. Helpommallakin voisi itsensä päästää. Mutta kun kiinnostaa niin moni asia.

Henkilökohtainen myyntityö -kurssilla keskustelimme, kuinka esitämme ratkaisun asiakkaalle ja miten suhtaudumme vastaväitteisiin. Kysymykset kertovat kiinostuksesta ja siitä, että asiakkaan turvallisuuden tunnetta on vahvistettava ennen ostopäätöksen tekemistä.

Keskiviikkoiltana aloitin Digitaalisen toimintaympäristön kurssin ja lyöttäydyin samaan luokkaan toimittajaksi opiskelevien kanssa. Kurssilla pohditaan, miten toimittajan työ on muuttunut digitaalisuuden myötä. Ensimmäisen luennon piti Kauppalehden toimituksen kehityspäällikkö Pekka Nykänen. Aiheena oli klikit vastaan laatu, mitä analytiikka tekee journalismille? Saimme tietoa erilaisista mittareista, joita nykyajan toimituksissa on käytössä. Pari tuntia meni joutuisasti. Kyselimme ja keskustelimme aktiivisesti.

Viikon aikana oli tietysti myös normipäiviä, jolloin naputtelin konetta toimistolla.

Näitä uusia juttuja ajatellessani huomasin, että minulla on taipumus joutua erikoisiin tilanteisiin tämän äkkiä syttyvän innostuksen myötä. Sanotaan, että ole oma itsesi tilanteessa kuin tilanteessa ja siihen pyrin. Kuitenkin vuorovaikutusta on tarpeen joskus säätää. Ja sitten on tilanteita, joissa olisi säädettävä enemmänkin, ainakin omasta mielestään.

Parikymppisenä farkkumyyjänä Oulussa otin päivätyön lisäksi kontolleni OK Rock Magazinen aluetoimittajan pestin. Lehti oli Suosikin kilpailija eikä elänyt kovin pitkään. Kilpailija ostettiin pois markkinoilta. No, ehdin kuitenkin haastattelemaan muutamia Kuusrockissa käyneitä muusikoita.

Sladen Noddy Holderin kanssa söimme Kauppahotellissa samaa annosta. Paikalla ei ollut bändin lisäksi muita. Haastettelin ja otin kuvat. Siihen aikaan ei ollut nettiä, josta lukemalla olisi voinut valmistautua. Muistelin, mitä olin kuullut ja lukenut 15-vuotiaana aiheesta. Silloin Sladen suosio oli suurimmillaan. Näinkin introverttia ja ujoa ihmistä jännitti, mutta selvisin. Tilanne oli haastava senkin vuoksi, että miehet puhuivat englantia omalla murteellaan.

Toisen kerran sain puhelun Helsingistä, että mene jututtamaan Scorpionseja.Ei mitään tietoa yhtyeestä, mutta mikäpä se siinä, taas mentiin. Seurue istui Cumuluksen patiolla, tällä kertaa paikalla näytti olevan muitakin toimittajia. Kysyin yleisesti pöydästä, että kukapa se teistä on Rudolf Schenker. Pöydästä nousi tyköistuvassa mustassa nahka-asussa hyvänkokoinen mies kättelemään. Esittelin itseni, näytin lehteä ja pyysin hänet eri pöytään. Niin mentiin.

Esitin varmaan aivan älyttömiä kysymyksiä ja lievästi hätkähdin, kun Rudolf kertoi yleisömääristä. Jahas, vai niin, että 20000 jollain stadionilla. Ei minulla ollut aavistustakaan. Loppujen lopuksi pöydässä istui taas koko orkesteri ja Klaus Maine selvitti juurta jaksaen äänensä menetyksestä koituneita harmeja. Hän on ihmisenä sympaattinen ja helposti lähestyttävä. Taas otin kuvia, osa niistä lienee tallessa jossain vanhassa valokuva-albumissa. Keikan jälkeen kävivät vielä kysymässä, että mitä tykkäsin. Olihan se aikamoista. Taisin sanoa, että ihan ok.

Nyt kun ajelen joskus töistä kotiin tavallisen työpäivän jälkeen ja kuulen Scorpionsien jonkin hitin radiosta, hymyilyttää.

Olisi vielä tarinoita eräästä kirjailijasta, jota kyyditsin edestakaisin puoli Suomea. Hän ei puhunut koko aikana juuri mitään. Olipa kiusallista. Ehkä hän olisi puhunut, jos olisin haastatellut häntä johonkin lehteen. Tai tarina mummosta, jota kuuntelin koko bussimatkan Konalasta keskustaan. Matkan aikana hän ehti kertoa elämänsä vaiheista pitkät pätkät. Oli myös sinkkuaikojen omituiset ja vaitonaiset miehet, jotka eivät kertoneet itsestään yhtään mitään.

Eräs nuoruudenystäväni sanoi kerran, että kyllä sinä pärjäät, vaikka menisit Japaniin. Kävin minä sielläkin jo pari kertaa. Äiti antoi hyvän kotikasvatuksen evästäen, että olokee immeisiks. Ehkä sille opille olisi nykyäänkin käyttöä monessa piirissä. Erilaiset kohtaamiset ovat elämän rikkaus.

 

 

 

 

Syyslukukauden tulokset yllättivät

Vuosi vaihtui ja tekemistä oli paljon. Olin niin työllistetty viran puolesta, että joulun viettokin oli vähän sinne päin. Mies tempaisi kuusen sisätiloihin aattona puolen päivän jälkeen. Ruokaostoksille ehdimme vähän ennen kauppojen sulkeutumista. Toivon todella, että tunnelma on leppoisampi seuraavan juhlan aikaan.

Koulu päättyi joulukuun puolenvälin jälkeen. Arvosanoja ja suoritettuja opintopisteitä ropisi. Käytin syksyllä työajasta 20 % opintovapaaseen, eli päivän viikossa. Siihen nähden sain ihmeen paljon suorituksia tehtyä. Hyvillä arvosanoilla olen kehuskellut lähipiirin mielestä ehkä jo niin, että riittää.

Avoimessa korkeakoulussa on hauskinta se, että voi valita laajasta ainevalikoimasta itseä kiinnostavia kursseja vapaasti. Tavoitteeni on, että kerään tietoja, joita saatan tulevana yrittäjänä tarvita. Toukokuun jälkeen koulun päättyessä ja opintovapaan loppuessa, olen valmiimpi ottamaan seuraavan askeleen.

Vastikään puhuttiin televisiossa, kuinka eläkkeet pienenevät kuin pyy maailmanlopun edellä. Jos en vanhana ja raihnaisena halua asua maakuopassa ja järsiä jäisiä pottuja, niin oma pienimuotoinen yritystoiminta näillä digiajan vehkeillä olisi hyvä ansaintamuoto. Toivon lisäksi, että järki pelaa entiseen tahtiin. Jos muisti sattuu menemään, niin ei sillä sitten niin väliä.

Uusin opintojen aihe on henkilökohtainen myyntityö. Alku on lupaava.

Haaga-Helian myötävaikutuksella testasimme itsemme ja saimme DiSC-profiilit. Olen sen perusteella vuorovaikutustyypiltäni S. Minulla on siis korkea vaakaa käyttäytymistyyli ja toimin yhteistyössä muiden kanssa olemassa olevissa olosuhteissa. Ei siis mitään kovin eksoottista eikä räiskyvää ole tältä taholta odotettavissa. Pyrkimystä on harmoniaan ja hyvään tunnelmaan. Pidän ihmisistä ja työ hoituu kunnialla. Aikoinaan esimies oli suositellut minua seuraavaan paikkaan sanomalla, että Eija vaikuttaa flegmaattiselta, mutta ei ole.

Parasta koko koulussa on kuitenkin nuoret opiskelijat ja ryhmätöiden tekeminen heidän kanssaan. Suosittelen muillekin – aina kun palaan näiltä reissuilta, olen täynnä energiaa, pää täynnä uusia ideoita.

Oivalluksia

Osa-aikaisena koululaisena saan eteeni ”läksyjä”. Tänään pakersin esitystä mahdollisesta tulevasta yrityksestäni. Aiheena on liikeidean testaaminen. Vastausta halutaan kysymykseen, mikä saa asiakkaan ostamaan? Itse olen ostanut kirjoja ja kursseja, koska olen utelias. Haluan tietää, mitä kirjoittaja tai verkkokurssin myyjä on oppinut elämästä ja ihmisistä.

Ennen digiaikaa luin huomattavasti enemmän kirjoja. Gurujani ovat Wayne W. Dyer, Sonia Choquette, Eckhart Tolle, Timothy Ferriss ja monet muut. Ohjetta löytyy joka tilanteeseen. Jos oikein ahdistaa, otan kirjan käteen. Yleensä jokin yksittäinen lause jo auttaa. Dale Carnegie neuvoo ikivanhassa kirjassaan ”Miten pääsen turhista huolista” näin:

Kysykää itseltänne:  Mikä on pahinta, mitä ehkä saattaa tapahtua? Valmistautukaa tyytymään siihen, jos niin on pakko. Käykää sitten rauhallisesti yrittämään saada aikaan jotakin parempaa.

Olen oppinut paljon myös ystäviltäni ja muilta tapaamiltani viisailta ihmisiltä. Mummuksi tuloon minua valmisteli työkaverini. Hän kertoi, että kun sai lapsenlapsen ensimmäistä kertaa syliinsä, lapsi tuntui kuin omalta. Niin kävi minullekin. Pienokainen näytti samalta kuin nyytti sylissäni 28 vuotta aikaisemmin. Rakkaus heräsi samantien.

On ihmeellistä tarkastella asioita jälkikäteen. Vaikka arkisena päivänä ajattelee, että mikään ei edisty mihinkään, se ei pidä paikkaansa.

Luulin 90-luvun laman lyhyen työttömyyden aikana, että olen liian vanha työllistymään enää. Olin silloin 36 vuotias! Tänään sain käteeni paperin, jossa sanottiin, että olen ollut saman työnantajan palveluksessa pian 20 vuotta, tarkalleen 1.12.2015. Nuorena saatamme sortua olemaan työpaikan iloisia maskotteja ja työmyyriä. Urakehitystämme ei tueta ja vanhempana olemme sitten ukot ja akat nokat vastakkain ärhentelemässä. Välttäkäämme siis moinen vaara.

2000-luvun alkuvuosina erottuani ajattelin, että olen liian vanha 44-vuotiaana löytämään ketään sopivaa tai halukasta parisuhteeseen. Vajaan kymmenen vuoden päästä löytyi. Voi jos tulevaisuuteen näkisi! Tai vaikka ei näekään, osaisi nauttia niistäkin päivistä, kun haaveet eivät ole vielä konkretisoituneet.

Nyt alan jo uskoa, että kaikki on mahdollista. Kun pitää hevosen liikkeellä, kyllä se kotiin löytää. Carnegien sanoin: ”Elämämme on sitä, miksi ajatuksemme sen tekevät.”

 

_MG_7728

 

 

 

 

 

Unelmatiimi?

Jos saan itse valita, kenen kanssa haluan tehdä töitä? Tähän saakka pitkän työurani ajan olen sopeuttanut itseni siihen porukkaan, johon olen sattunut ajautumaan. Kun katselee mennyttä, ihmeen hyvin on mennyt. Voin jo tunnustaa, että nuorena olin kunnianhimoinen ja kilpailuhenkinen. Jos samanlainen sattui vastapeluriksi, tuli sanomista. Nyt olen kiitollinen siitä, että vieressä on osaava ammattilainen. Paineet tiimille tulevat yleensä ulkopuolelta.

Siedän hyvin erilaisuutta, se ilahduttaa. Jos pitää valita, valitsen kaverikseni mieluummin ärhäkän hyvän työn tekijän kuin sinnepäin söheltäjän – olkoon muuten kuinka mukava ihminen tahansa. Tietysti tunnelma pysyy parempana, jos molemmat hyvät puolet yhdistyvät, ammattilaisuus ja kevyt ote elämään.

Mutta siihen unelmatiimin valintaan. Tietysti siinä on mukana osaavia ja innostuneita tekijöitä. Pomoa ja kontrollointia emme kaipaa ollenkaan, vaan luotamme toisiimme niin lujasti, että asioista sovitaan kaikessa rauhassa. Teemme töitä silloin kun meille sopii ja siellä, missä satumme milloinkin olemaan. Aikaa emme vahdi. Huolehdimme vain, ettei tekeminen mene liiallisuuksiin. Työn on oltava tasapainossa muun elämän kanssa. Tavoitteet asetamme yhdessä ja päätämme, mihin mennessä hommat on hoidettu. Unohdamme kaiken joutavan ja keskitymme olennaiseen. Onnistumisista olemme iloisia ja laitamme ranttaliksi. Tosin tässä iässä rellestys on todennäköisesti aika hillittyä.

Tietysti tunnemme toisemme niin hyvin, että ongelmien ilmaantuessa tuemme ja autamme kaveria. Iällä ei ole merkitystä – me yli 50-vuotiaat naiset olemme työelämän aikana käyttäneet niin monenlaisia ohjelmia ja tietokoneita, ettei uuden oppiminen ole ongelma. Meillä on hiljaista tietoa ja viisautta.

Siihen vierelle ottaisimme myös nuoria oppimaan ja kehittymään – ja opettamaan meitä vanhempia. Olen jo käytännössä kokenut, että homma toimii.

Näillä mietinnöillä voinkin jo tehdä koulutehtäväni (englanniksi) ja palauttaa sen tehtäväkansioon, kerrankin aikanaan.

Syksy 2